RANNANIIDUN KOTIEN AVAINTEN LUOVUTUS TILAISUUS LÄHESTYY!

Rannaniidun kodit, osoitteessa Papiniidu 54, ovat valmistumaisillaan. Kauniin ja lämpimän kesän jälkeen, jota suosittelemme viettämään Pärnussa, juhlimme tätä kaunista hetkeä, kun luovutamme uusien kotiemme avaimet hyville asiakkaillemme. Syyskuu 2022 on hyvin tärkeä kuukausi!

A-energialuokan talo saa sähkön aurinkopaneeleista ja luonnonvaloa virtaa huoneisiin ikkunoista, jotka ulottuvat lattiasta kattoon. Olemme suunnitelleet asunnot siten, että sisätiloihin ei jäisi turhia ja tarpeettomia pintoja ja että materiaalivalinnat ovat nykyaikaisia vuosikymmentenkin jälkeen. Rakentamislaatuamme luonnehtii asenne ja periaate, että teemme itsellemme ja tiettävästi itselleen tehtävästä laadusta ei tingitä!

Rannaniidun koteja rakentaessamme asetimme itsellemme tavoitteen: tulevaisuudessa Papiniidu-katua pitkin kävellessämme voitaisiin tuntea ylpeyttä, että me rakensimme tämän talon.

Rannaniidun kotien rakentaminen etenee suunnitelmien mukaan ja pysymme töillämme aikataulussa. Kerrostalon kulmakivi asennettiin joulukuun puolivälissä ja jo helmikuussa aloitettiin kolmannen kerroksen rakennustyöt.

Maaliskuussa kiinnitettiin ikkunat paikoilleen ja saatiin myös kattoulokkeet rakennettua. Aloitettiin eristystyöt.

Huhtikuussa järjestettiin kiitokseksi hyvin ammattitaitoisille ja ahkerille työntekijöillemme harjannostajaiset. Sinä aikana oli rakennustyömaalla havaittavissa betonirakennusmestarin vilkasta autovierailua – tehtiin lattiavalutöitä.

Toukokuussa oli Rannaniidu-kotien rakennustyömaalle jännittävintä poiketa, sillä rakennus edistyi huimaa vauhtia: uusi ilme jokaisena päivänä ja yhä selvemmin näkyi, että talon valmistumiseen menee enää muutama kuukausi.

… 16 päivää myöhemmin avautui jo täysin toinen näkymä.

Toukokuussa on voitu päivittäin huomata monia muutoksia ulkojulkisivulla. Talon seinille asennettiin laatoitettu julkisivu ja muotoiluelementit.

Hieman haikein mielin on todettava, että tällä ainutlaatuisella suunnittelulla ja yksityiskohtia myöten harkitulla asuntopohjalla on talossa enää 3 kotia jäljellä – jokaisessa kerroksessa vain 1 vapaa asunto ja kaikkien asuntojen ikkunoista voi ihailla kaunista Pärnun lahden merinäköalaa.  KATSO VAPAITA ASUNTOJA TÄÄLTÄ.

Kauniin talon, todella mainioiden asunnonpohjaratkaisujen ja Pärnun parhaan kaupunginosan lisäksi voidaan tarjota varmastikin myös ystävällisiä naapureita.

Jos haluat lähemmin tutustua uuteen kotiisi ja saada vihiä rakennusvaiheesta, niin…
… soita ja kerro, kuinka voimme auttaa.

KULDAR KIRIKAL
kuldar@miston.ee / tel.: +372 516 9194

tammikuu / helmikuu 2022

maaliskuu

29. maaliskuu 2022

huhtikuu 2022

huhtikuu 2022

3. toukokuu 2022

3. toukokuu 2022

19. toukokuu 2022

19. toukokuu 2022

31. toukokuu 2022

31. toukokuu 2022

31. toukokuu 2022

syyskyy 2022